Miten voin vaikuttaa kirkossa?

Tule mukaan vaikuttamaan kirkossa. Kirkko tarvitsee juuri sinua – meistä jokaista! Voit vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon muun muassa tekemällä aloitteita, osallistumalla seurakuntavaaleihin ja vapaaehtoistyöhön.

Miten tehdään aloite?

Seurakuntalaiset voivat tehdä erilaisia aloitteita seurakunnan luottamuselimille. Aloite toimitetaan kirjallisena seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kirkkoneuvosto käsittelee aloitteet. Jos aloite koskee kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvaa asiaa, kirkkoneuvosto valmistelee aloitteen valtuustolle.

Kokonaiskirkon asioihin liittyvä aloite voi edetä aina kirkon “eduskuntaan” eli kirkolliskokoukseen saakka. Reitti voi olla esimerkiksi: seurakuntalaisen aloite – kirkkoneuvosto – hiippakuntavaltuusto – kirkolliskokous.

Äänestä seurakuntavaaleissa tai ryhdy ehdokkaaksi

Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät monista keskeisistä seurakunnan/seurakuntayhtymän asioista esimerkiksi seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä. Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

Seurakuntavaaleissa voi äänestää 16 vuotta täyttänyt ja ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen. 

Osallistu vapaaehtoistyöhön

Voit tuoda oman lisäsi toimintaan myös osallistumalla vapaaehtoistyöhön. Kysy vapaaehtoistehtävistä lisää omasta seurakunnastasi.

Tee vapaaehtoistyötä

Miten voisin vaikuttaa tekemällä vapaaehtoistyötä? Katso täältä tai kysy mahdollisuuksista omassa paikallisessa seurakunnassasi.

lue lisää

Osallistu seurakuntavaaleihin

Ryhdy ehdolle luottamustoimeen seurakunnassa tai äänestä seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalit
Takaisin sivun alkuun